Loy Krathong

Loy Krathongia vietetään täydenkuun aikaan, perinteisen thai kuukalenterin mukaan. Länsimaisessa kalenterissa tämä osuu yleisimmin marraskuuhun.
'Loy' merkitsee 'kelluvaa, kellumista'. 'Krathong' puolestaan on pieni banaanipuusta leikattu lautta. Nykyisin saatetaan käyttää vaikkapa leivästä leikkaamalla tai lautta saattaa olla styroksinen. Ne koristellaan kauniisti taitelluin banaaninlehdin, kukkasin, kynttilöin ja suitsuketikuin jne. Täydenkuun päivänä ihmiset sitten vapauttavat ne kellumaan jokeen. Hallituksen virkamiehet, yritykset tai muut vastaavat organisaatiot saattavat rakentaa paljon komeampia ja näyttävämpiä lauttoja ja saatetaan järjestää kilpailu, jossa niitä sitten asetetaan paremmuusjärjestykseen. Festivaalin aikaan järjestetään myös ilotulituksia ja kauneuskilpailuita.
Festivaali todennäköisimmin periytyy hinduperinteestä, vastaava Deepavali festivaali Intiassa. Siinä Gangesjoen jumalattarelle lahjoitetaan vastaavia, lyhdyin varustettuja lauttoja kiitokseksi sen antamasta elämästä läpi vuoden. Kuningas Rama IV:nen v.1863 kirjoittamien tekstien mukaan, tämä alunperin brahmaanien festivaali adaptoitiin Thaimaahan buddhalaisten toimesta alkuperäisen buddhan, Siddhartha Gautaman muistamiseksi ja kunnioittamiseksi. Sen lisäksi, että buddhaa muistetaan lautan valolla (kynttilä tai lyhty lautassa), samalla lautan liu'uttaminen veteen on symbolinen ele eroonpääsemiseksi kaikista vihan, pahanolon ja katkeruuden tunteista, jolloin henkilö voi aloittaa paremmalta pohjalta eteenpäin. Ihmiset myös asettavat lautalle osia sormenkynsistään ja kenties hiustupsun merkkinä pahoista puolistaan eroon pääsemiseksi. Monet thait uskovat tämän 'krathong' lautan luovan hyvää onnea ja he samalla kiittävät aj kunnioittavat Veden Jumalatarta, Phrae Mae Khongkhaa (พระแม่คงคา).
Kauneuskilpailu, joka liittyy kiinteästi tähän festivaaliin, tunnetaan nimellä ”Noppamas kuningattaren kisat”. Legendan mukaan Noppamas oli Sukhothai kuningas Loethain puoliso 1300 -luvulla ja samalla ensimmäinen, joka laski vesille koristellut krathong -lautat. Loy Krathong festivaali yhdistetään myös kasvisten koristelun alkamiseen leikkauksin.
Traditio alkoi Sukhothaissa, mutta nykyisin sitä vietetään kautta Thaimaan. Ehkä parhaiten tunnettuja ovat Chiang Main ja Aytthayan festivaalit.
Chiang Maissa festivaali tunnetaan myös nimellä 'Yi Peng'. Joka vuosi tuhannet ihmiset kokoontuvat laskemaan lauttansa vesille kaupungin vesireiteille. Suuri määrä lannakulttuurin tyylisiä taivaslyhtyjä (khom fai) lasketaan taivaalle, missä ne muistuttavat suurta parvea hehkuvia meduusoita kellumassa taivaan halki. Näiden uskotaan vapauttavan paikalliset huolistaan ja niitä käytetään myöskin talojen ja katujen koristeluun.
Lähde: http://en.wikipedia.org/wiki/Loy_Krathong

Tämä perinteinen juhla, jossa puhdistaudutaan vanhan vuoden synneistä ja etsitään onnea ja menestystä tulevalle vuodelle, on niitä harvoja tapahtumia, jotka saavat thaimaalaiset illalla liikkeelle kulkemaan. Täällä moni kylä ja kaupunkikin normaalisti hiljenee jo iltayhdeksän aikoihin ehkä lukuunottamatta turistikohteita kuten Pattayaa. Monet pitävät iltaisin liikkumista vaarallisenakin. Taitaa osittain olla tottakin. Khon Kaenissa on viime aikoina ollut useita ryöstöjä, joissa liikkeellä on ollut nuoria moottoripyörillä. Usein on uhri tahallaan kaadettu maahan tai lyöty pesäpallomailalla jotta mahdollisesti omalla pyörällään liikkeellä ollut on kaatunut ja sitten putsattu. Yksi uhri löydettiin hukutettuna samaisesta Buang Nakhorn -järvestä, jolla kävin katselemassa illan meininkiä. Arvellaan, että liikkeellä ovat huumenuoret, mutta ketään ei tietääkseni ole pidätetty.

Järvessä noita lauttoja muutamine kolikoineen sitten kalastelevat pikkupojat, jotka tienaavat näin jonkin verran rahaa itselleen ja kenties perheelleen. Viime vuosista on paukkujen, sähikäisten ja rakettien paukuttelu ainakin itsestä tuntuen lisääntynyt huimasti. Kieltämättä hieman säikähtää, kun joku heittää moottoripyörällä liikkeellä ollessa ison pamauksen pyörän alle. Monesti tuntuu, että muiden ilo saattaa helposti muuttua toisten suruksi. Tämä sama vaara tulee vastaan Songkhranin aikana, jolloin saattaa saada saavillisen vettä naamallensa. Moni ei tunnu ymmärtävän, että tuollainen vesimäärä on suorastaan vaarallinen nopeasti liikkuvalle motoristille. Kokeilkaapa, niin ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Paikalle kokoontuu yleensä koko perhe ja lyhdyt lasketaan liikkeelle yhdessä. Noita lauttoja tuntuu taas olevan perhekokoja sekä myös henkilökohtaisia sellaisia. Kaunis tapa sinänsä toimia perheenä ja kokoontua paikalle. Tällä kertaa en ollut paikan ainoa farangi vaan meitä näytti olevan useampia thaiperheidemme seurana ja kaunistuksena. Heh.

Aika jännältä nuo kuvat jollain tapaa näyttävät. Jotain tuosta mystisestä tunnelmasta näyttää tarttuneen didgikameran kalvoillekin. Nyt sitten vain odottamaan, mitä kelluvat lautat ja iso taivaankynttilä tuovat muassaan täksi seuraavaksi 12 kuukauden jaksoksi.

Udon Thanin kaupunginmuseo – Udon Thani City Museum

Udon Thanin kaupunginmuseo – Udon Thani City Museum

En toistaiseksi ole vieraillut Thaimaassa sellaisessa museossa, joka olisi tehnyt lähtemättömän vaikutuksen ja joka kestäisi vertailun eurooppalaisen vastaavan kanssa. Suurimmaksi osaksi olen nähnyt jäsentämätöntä aineistoa välinpitämättömästi esilleasetettuna. Ehkä thait eivät välitä asioista, jotka ovat vanhoja ja jotka eivät esiinny edukseen muotilehdissä.

Tämä asenne saattaa olla sukua samanlaiselle menneisyyden kieltämiselle kuin mitä Suomessa tapahtui 70 -luvulla, jolloin kannettiin sukuantiikkia kaatopaikalle uusien lastulevyhuonekalujen ja muovimattojen tieltä. Kaikki oli 'uutta' ja uusi aika oli koittamassa, joka ei kaivannut vanhojen romujen läsnäoloa. Thaimaassahan on siirrytty noin sanakuvallisesti suoraan riisipellolta langattomaan internettiin. Vaikka netti ei aina toimisikaan, on se kumminkin jotain uutta ja kiehtovaa toisin kuin mummon vanhat piirongit. Uskoisin kuitenkin sukupolven päästä – lieneekö noin 32 vuotta? - ihmisten havahtuvan siihen, ettei heidän menneisyydestään olekaan paljoa muistuttamassa. Tähän kai esineiden ja asioiden museoimisella pyritään. Osoittamaan kenties 'uusille uljaille ihmisille' asioiden suhteellisuus ja muistuttamaan menneiden sukupolvien pyrkimyksistä ja kenties edistysaskelistakin. Nuo edistyksen askeleet ovat tulleet tänne nopeasti, nopeammin kuin kenties Euroopassa. Suomessahan tulivat vaikkapa puhelinlangat ensin, ei suoraan hypätty langattomaan aikaan. No, muutos sen kuin vain vauhdittuu.

Hienoimmat kokemukset olen saanut vaikkapa siinä kuninkaan palatsi kautta temppelipaikassa, missä tuo kuuluisa jalokivestä veistetty buddhankuvakin on. Itse budda ei tehnyt minuun kovinkaan kummoista vaikutusta vaan temppelin käytäville maalatut, hänen elämäänsä esittelevät kuvakertomukset. Ne olivat ilmeisesti aitoja alkuperäisiä, sillä perspektiivi poikkesi huomattavasti myöhempien aikojen eurooppalaisesta vaikutuksesta. Toiseksi tulevat varmaan ne monet hienot taidenäyttelyt, joita olen saanut ihailla niin Silpakorn yliopistossa Bankokissa kuin Khon Kaeninkin yliopiston taidekeskuksessa. Uusi sukupolvi tulee! Väisty vanha!

No, itse asiaan takaisin. Tämä kyseinen Udonin museo on keskellä kaupunkia, ranskalaistyyppisessä siirtomaarakennuksessa. Henkilökuntaa tuntui olevan riittävästi, mutta heitä ei ollut kuitenkaan riittänyt pyyhkimään pölyjä vitriineistä tai pesemään laseja. Vaikutelma oli hiukan kuin vanhan peruskouluni karttahuoneessa. Sinne tänne oli kuin unohtunut sinänsä mielenkiintoisia esineitä, mutta niiden esillepano saattaisi masentavuudessaan lannistaa innokkaimmankin kulttuurinharrastajan. Sen sijaan kuninkaallisten potretteja esittelevät huoneet oli siivottu moitteettomasti samoin kuin erilaisia buddhalaisia munkkeja esittelevät esineet, veistokset ja valokuvat.

Toisaalta olisin halunnut nähdä paremmat vedokset varhaisempien aikojen ihmisiä ja heidän elämäänsä esittelevistä valokuvista. Monet olivat haalistuneet ajansaatossa ja epäselviä kuin mitkä. Olen melko vakuuttunut, että pienellä vaivalla saataisiin esille hienoja vedoksia, joista todella avautuisi uusia näkymiä udonilaiseen elämään.

Oma lukunsa ovat pari-kolme vuosikymmentä vanhat maalaukset joiden aiheena on mennyt maailma. Niissä mielestäni on aika omituinen näkökulma taiteilijalta/-joilta, missä esitetään maanviljelijät ja hierarkiassa alempana olevat lähinnä puusta laskeutuneina apinoina ja yläluokan ihmiset lähinnä englantilaisten ja ranskalaisten esikuviensa tavoin herraskaisina olentoina kirkkaine sädekehineen. Kaikesta huolimatta nämä maalaukset olivat minusta museon parasta antia. Kirvoittivat naurunpyrskähdyksen jos toisenkin. Arvelen, ettei se kuitenkaan ollut niiden alkuperäinen tarkoitus, mutta joskus vakava aie muotoutuu parodiaksi tahtomattaankin.

Museoon ei ollut rantautunut eurooppalainen tapa myydä mielenkiintoista kirjallisuutta kuvineen museon aihepiiriin liittyen ja esillä oli kopioita museon esineistä – tai ainakin niitä läheisesti muistuttavia uusintatuotoksia – mutta myytäväksi niitäkään ei ollut tarkoitettu.
Ihastuttava puisto ympärillä olisi kaivannut kahvilaa (jos sellainen oli, en huomannut), mutta onneksi niitä oli läheisen järven ympärillä enemmän kuin riittävästi. Päivän kulttuuririento päättyikin mango-banaanipirtelöön. Raikas ja ihana juoma. Suosittelen.

Ajattelin antaa tälle vierailulle pisteiksi 2/5 eli ei aivan kauhea, mutta ilmankin tulee toimeen. Toisaalta Thaimaan kaupunkien tämänkaltainen kulttuuritarjonta on aika vaatimatonta (ehkä pääkaupunkia lukuunottamatta), joten sunnuntaikävelyn tai visiitin kohteeksi se on ihan piristävä. Enempi varsinaisen sijaintinsa ja kiinteistönsä, kuin varsinaisesti sisällä säilytettyjen muistojen.