Loy Krathong

Loy Krathongia vietetään täydenkuun aikaan, perinteisen thai kuukalenterin mukaan. Länsimaisessa kalenterissa tämä osuu yleisimmin marraskuuhun.
'Loy' merkitsee 'kelluvaa, kellumista'. 'Krathong' puolestaan on pieni banaanipuusta leikattu lautta. Nykyisin saatetaan käyttää vaikkapa leivästä leikkaamalla tai lautta saattaa olla styroksinen. Ne koristellaan kauniisti taitelluin banaaninlehdin, kukkasin, kynttilöin ja suitsuketikuin jne. Täydenkuun päivänä ihmiset sitten vapauttavat ne kellumaan jokeen. Hallituksen virkamiehet, yritykset tai muut vastaavat organisaatiot saattavat rakentaa paljon komeampia ja näyttävämpiä lauttoja ja saatetaan järjestää kilpailu, jossa niitä sitten asetetaan paremmuusjärjestykseen. Festivaalin aikaan järjestetään myös ilotulituksia ja kauneuskilpailuita.
Festivaali todennäköisimmin periytyy hinduperinteestä, vastaava Deepavali festivaali Intiassa. Siinä Gangesjoen jumalattarelle lahjoitetaan vastaavia, lyhdyin varustettuja lauttoja kiitokseksi sen antamasta elämästä läpi vuoden. Kuningas Rama IV:nen v.1863 kirjoittamien tekstien mukaan, tämä alunperin brahmaanien festivaali adaptoitiin Thaimaahan buddhalaisten toimesta alkuperäisen buddhan, Siddhartha Gautaman muistamiseksi ja kunnioittamiseksi. Sen lisäksi, että buddhaa muistetaan lautan valolla (kynttilä tai lyhty lautassa), samalla lautan liu'uttaminen veteen on symbolinen ele eroonpääsemiseksi kaikista vihan, pahanolon ja katkeruuden tunteista, jolloin henkilö voi aloittaa paremmalta pohjalta eteenpäin. Ihmiset myös asettavat lautalle osia sormenkynsistään ja kenties hiustupsun merkkinä pahoista puolistaan eroon pääsemiseksi. Monet thait uskovat tämän 'krathong' lautan luovan hyvää onnea ja he samalla kiittävät aj kunnioittavat Veden Jumalatarta, Phrae Mae Khongkhaa (พระแม่คงคา).
Kauneuskilpailu, joka liittyy kiinteästi tähän festivaaliin, tunnetaan nimellä ”Noppamas kuningattaren kisat”. Legendan mukaan Noppamas oli Sukhothai kuningas Loethain puoliso 1300 -luvulla ja samalla ensimmäinen, joka laski vesille koristellut krathong -lautat. Loy Krathong festivaali yhdistetään myös kasvisten koristelun alkamiseen leikkauksin.
Traditio alkoi Sukhothaissa, mutta nykyisin sitä vietetään kautta Thaimaan. Ehkä parhaiten tunnettuja ovat Chiang Main ja Aytthayan festivaalit.
Chiang Maissa festivaali tunnetaan myös nimellä 'Yi Peng'. Joka vuosi tuhannet ihmiset kokoontuvat laskemaan lauttansa vesille kaupungin vesireiteille. Suuri määrä lannakulttuurin tyylisiä taivaslyhtyjä (khom fai) lasketaan taivaalle, missä ne muistuttavat suurta parvea hehkuvia meduusoita kellumassa taivaan halki. Näiden uskotaan vapauttavan paikalliset huolistaan ja niitä käytetään myöskin talojen ja katujen koristeluun.
Lähde: http://en.wikipedia.org/wiki/Loy_Krathong

Tämä perinteinen juhla, jossa puhdistaudutaan vanhan vuoden synneistä ja etsitään onnea ja menestystä tulevalle vuodelle, on niitä harvoja tapahtumia, jotka saavat thaimaalaiset illalla liikkeelle kulkemaan. Täällä moni kylä ja kaupunkikin normaalisti hiljenee jo iltayhdeksän aikoihin ehkä lukuunottamatta turistikohteita kuten Pattayaa. Monet pitävät iltaisin liikkumista vaarallisenakin. Taitaa osittain olla tottakin. Khon Kaenissa on viime aikoina ollut useita ryöstöjä, joissa liikkeellä on ollut nuoria moottoripyörillä. Usein on uhri tahallaan kaadettu maahan tai lyöty pesäpallomailalla jotta mahdollisesti omalla pyörällään liikkeellä ollut on kaatunut ja sitten putsattu. Yksi uhri löydettiin hukutettuna samaisesta Buang Nakhorn -järvestä, jolla kävin katselemassa illan meininkiä. Arvellaan, että liikkeellä ovat huumenuoret, mutta ketään ei tietääkseni ole pidätetty.

Järvessä noita lauttoja muutamine kolikoineen sitten kalastelevat pikkupojat, jotka tienaavat näin jonkin verran rahaa itselleen ja kenties perheelleen. Viime vuosista on paukkujen, sähikäisten ja rakettien paukuttelu ainakin itsestä tuntuen lisääntynyt huimasti. Kieltämättä hieman säikähtää, kun joku heittää moottoripyörällä liikkeellä ollessa ison pamauksen pyörän alle. Monesti tuntuu, että muiden ilo saattaa helposti muuttua toisten suruksi. Tämä sama vaara tulee vastaan Songkhranin aikana, jolloin saattaa saada saavillisen vettä naamallensa. Moni ei tunnu ymmärtävän, että tuollainen vesimäärä on suorastaan vaarallinen nopeasti liikkuvalle motoristille. Kokeilkaapa, niin ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Paikalle kokoontuu yleensä koko perhe ja lyhdyt lasketaan liikkeelle yhdessä. Noita lauttoja tuntuu taas olevan perhekokoja sekä myös henkilökohtaisia sellaisia. Kaunis tapa sinänsä toimia perheenä ja kokoontua paikalle. Tällä kertaa en ollut paikan ainoa farangi vaan meitä näytti olevan useampia thaiperheidemme seurana ja kaunistuksena. Heh.

Aika jännältä nuo kuvat jollain tapaa näyttävät. Jotain tuosta mystisestä tunnelmasta näyttää tarttuneen didgikameran kalvoillekin. Nyt sitten vain odottamaan, mitä kelluvat lautat ja iso taivaankynttilä tuovat muassaan täksi seuraavaksi 12 kuukauden jaksoksi.

Udon Thanin kaupunginmuseo – Udon Thani City Museum

Udon Thanin kaupunginmuseo – Udon Thani City Museum

En toistaiseksi ole vieraillut Thaimaassa sellaisessa museossa, joka olisi tehnyt lähtemättömän vaikutuksen ja joka kestäisi vertailun eurooppalaisen vastaavan kanssa. Suurimmaksi osaksi olen nähnyt jäsentämätöntä aineistoa välinpitämättömästi esilleasetettuna. Ehkä thait eivät välitä asioista, jotka ovat vanhoja ja jotka eivät esiinny edukseen muotilehdissä.

Tämä asenne saattaa olla sukua samanlaiselle menneisyyden kieltämiselle kuin mitä Suomessa tapahtui 70 -luvulla, jolloin kannettiin sukuantiikkia kaatopaikalle uusien lastulevyhuonekalujen ja muovimattojen tieltä. Kaikki oli 'uutta' ja uusi aika oli koittamassa, joka ei kaivannut vanhojen romujen läsnäoloa. Thaimaassahan on siirrytty noin sanakuvallisesti suoraan riisipellolta langattomaan internettiin. Vaikka netti ei aina toimisikaan, on se kumminkin jotain uutta ja kiehtovaa toisin kuin mummon vanhat piirongit. Uskoisin kuitenkin sukupolven päästä – lieneekö noin 32 vuotta? - ihmisten havahtuvan siihen, ettei heidän menneisyydestään olekaan paljoa muistuttamassa. Tähän kai esineiden ja asioiden museoimisella pyritään. Osoittamaan kenties 'uusille uljaille ihmisille' asioiden suhteellisuus ja muistuttamaan menneiden sukupolvien pyrkimyksistä ja kenties edistysaskelistakin. Nuo edistyksen askeleet ovat tulleet tänne nopeasti, nopeammin kuin kenties Euroopassa. Suomessahan tulivat vaikkapa puhelinlangat ensin, ei suoraan hypätty langattomaan aikaan. No, muutos sen kuin vain vauhdittuu.

Hienoimmat kokemukset olen saanut vaikkapa siinä kuninkaan palatsi kautta temppelipaikassa, missä tuo kuuluisa jalokivestä veistetty buddhankuvakin on. Itse budda ei tehnyt minuun kovinkaan kummoista vaikutusta vaan temppelin käytäville maalatut, hänen elämäänsä esittelevät kuvakertomukset. Ne olivat ilmeisesti aitoja alkuperäisiä, sillä perspektiivi poikkesi huomattavasti myöhempien aikojen eurooppalaisesta vaikutuksesta. Toiseksi tulevat varmaan ne monet hienot taidenäyttelyt, joita olen saanut ihailla niin Silpakorn yliopistossa Bankokissa kuin Khon Kaeninkin yliopiston taidekeskuksessa. Uusi sukupolvi tulee! Väisty vanha!

No, itse asiaan takaisin. Tämä kyseinen Udonin museo on keskellä kaupunkia, ranskalaistyyppisessä siirtomaarakennuksessa. Henkilökuntaa tuntui olevan riittävästi, mutta heitä ei ollut kuitenkaan riittänyt pyyhkimään pölyjä vitriineistä tai pesemään laseja. Vaikutelma oli hiukan kuin vanhan peruskouluni karttahuoneessa. Sinne tänne oli kuin unohtunut sinänsä mielenkiintoisia esineitä, mutta niiden esillepano saattaisi masentavuudessaan lannistaa innokkaimmankin kulttuurinharrastajan. Sen sijaan kuninkaallisten potretteja esittelevät huoneet oli siivottu moitteettomasti samoin kuin erilaisia buddhalaisia munkkeja esittelevät esineet, veistokset ja valokuvat.

Toisaalta olisin halunnut nähdä paremmat vedokset varhaisempien aikojen ihmisiä ja heidän elämäänsä esittelevistä valokuvista. Monet olivat haalistuneet ajansaatossa ja epäselviä kuin mitkä. Olen melko vakuuttunut, että pienellä vaivalla saataisiin esille hienoja vedoksia, joista todella avautuisi uusia näkymiä udonilaiseen elämään.

Oma lukunsa ovat pari-kolme vuosikymmentä vanhat maalaukset joiden aiheena on mennyt maailma. Niissä mielestäni on aika omituinen näkökulma taiteilijalta/-joilta, missä esitetään maanviljelijät ja hierarkiassa alempana olevat lähinnä puusta laskeutuneina apinoina ja yläluokan ihmiset lähinnä englantilaisten ja ranskalaisten esikuviensa tavoin herraskaisina olentoina kirkkaine sädekehineen. Kaikesta huolimatta nämä maalaukset olivat minusta museon parasta antia. Kirvoittivat naurunpyrskähdyksen jos toisenkin. Arvelen, ettei se kuitenkaan ollut niiden alkuperäinen tarkoitus, mutta joskus vakava aie muotoutuu parodiaksi tahtomattaankin.

Museoon ei ollut rantautunut eurooppalainen tapa myydä mielenkiintoista kirjallisuutta kuvineen museon aihepiiriin liittyen ja esillä oli kopioita museon esineistä – tai ainakin niitä läheisesti muistuttavia uusintatuotoksia – mutta myytäväksi niitäkään ei ollut tarkoitettu.
Ihastuttava puisto ympärillä olisi kaivannut kahvilaa (jos sellainen oli, en huomannut), mutta onneksi niitä oli läheisen järven ympärillä enemmän kuin riittävästi. Päivän kulttuuririento päättyikin mango-banaanipirtelöön. Raikas ja ihana juoma. Suosittelen.

Ajattelin antaa tälle vierailulle pisteiksi 2/5 eli ei aivan kauhea, mutta ilmankin tulee toimeen. Toisaalta Thaimaan kaupunkien tämänkaltainen kulttuuritarjonta on aika vaatimatonta (ehkä pääkaupunkia lukuunottamatta), joten sunnuntaikävelyn tai visiitin kohteeksi se on ihan piristävä. Enempi varsinaisen sijaintinsa ja kiinteistönsä, kuin varsinaisesti sisällä säilytettyjen muistojen.

Hyväntekeväisyysjuhlat

Tuli oltua hauskassa ja melko thaimaalaisissa bileissä - olin ainoa ulkomaalainen. Monet ovat varmaan nähneet moisia esityksiä turistikohteissakin, mutta tässä tapauksessa oli kyseessä varainkeräys HIV+ lasten hyväksi. Tilaisuus järjestettiin C Male saunan alakerrassa, lähellä Khon Kaenin ylipistoa. Khon Kaenissä on lapsia auttava kritillinen lasten orpokoti. Tilaisuuden liput olivat aika hinnakkaita, joten odotin olevan väljää, mutta paikka olikin ruuhkainen ja osallistujia lähikaupungeista mm. Udon Thanista.

Kaikilla tuntui olevan hauskaa ja osasyynä varmaankin oli kielitaito, koska kyseessä ei ollut pelkkä tanssahtelu lavalla vaan myös vitsit ja näytellyt komedianpätkät.

Monella tapaa voidaan auttaa lähimmäisiä eikä sen tarvitse olla välttämättä tiukkapipoista tai tylsää vaan riemua ja iloakin saa ja pitää olla mukana toiminnassa. Tilaisuudessa tarjoiltiin pikku snäkkejä ja virvokkeita, ei suomalaisittain (tai pitäisikö sanoa eurooppalaisittain?) alkoholia. Tästä huolimatta kaikki viihtyivät aina puoleenyöhön asti.

Koh Samui

Vietin viikon Koh Samuilla, Samuin saarella siis. Matkasin yhdessä kahden englantilaisen tuttavani kanssa, joista toinen oli Thaimaassa ensimmäistä kertaa, toinen taas on ollut täällä 15 vuotta ja aiemmin asunut mm. Indonesiassa ja Balilla.

Jotkut pitävät Samuita jonkinlaisena Thaimaan Ranskan Rivierana tai vastaavana, mutta itse en nähnyt kovin suurta eroa matkaan vaikkapa Pattayalle. Poissaolollaan loistivat niin rantabulevardit kuin turistitkin. Erilaisia baareja sen sijaan löytyi joka makuun.

Lähinnä näkyi lapsiperheitä, jotka harvemmin ottavat osaa iltarientoihin ja niin paria paikkaa lukuunottamatta oli Samui melko kuollut iltaisin. Poikkeuksena oli mm. Green Mango tanssiravintola/disco, joka on profiloitunut sekä tavallisten tallaajien että vähemmistöjen suosituksi illanviettopaikaksi. Myös Reggae Bar oli runsaan osanoton kohteena. Jossain vaiheessa ajatteli todella olevansa Jamaikalla, niin runsaasti oli rastatukkaisia tummia miehiä - ilmeisesti pääosin Afrikasta, mutta koska en puheisiin pyrkinyt, jäi heidän kotimaansa arvoitukseksi.

Samuin kadut ovat melko surkeasti hoidettuja. Moottoripyörällä ajaessa monin paikoin oli osua kadunreunaan, joka oli jäänyt merkitsemättä ja olisi taatusti aiheittanut harmia vähemmän tarkkaavalle kuskille. Monet kuopat ja lätäköt puhuivat omaa kieltään kunnollisen infrastruktuurin puuttumisesta. Sinänsä ei mitään uutta Thaimaassa, mutta monien puheista kuvittelin Samuin olevan jotain 'eurooppalaisempaa'. Mitä tulee hintoihin - ne todella olivat eurooppalaisia. Monessa Euroopan maassa saattaisi samat asiat saada halvemmalla. Asuntojen hinnat näyttivät olevan moninkertaisia muuhun maahan verrattuna, kenties ainoastaan Phuketin kilpaillessa hintatasollaan. Tässä suhteessa saari oli aika pettymys. Mitään erityisiä näköaloja ei rantaa lukuunottamatta ollut, näköalaravintola ison kukkulan laella oli remontissa ja tie poikki joten se jäi näkemättä.

Temppelit olivat jossain suhteessa iloinen yllätys, siistejä, puutarhat kauniisti istutettuja ja muualla vallitseva muoviroska loisti poissaolollaan. Joskus toivoisi ihmisten kohtelevan maataan samalla kunnioituksella kuin uskonnollisia rakennuskohteitaan. Taitaa jäädä toiveeksi..?

Olen itse henkilökohtaisesti tuntenut vastenmielisyyttä saarikohteisiin. Kenties niiden kalleuden ja jonkinlaisen sisäänlämpiävyyden vuoksi. Viimeaikoina turisteihin kohdistuneet huijaukset ja kusetukset eivät ole omiaan lisäämään luottamusta. TAT (Tourist Authority of Thailand) on ollut merkillisen hiljaa näistä monia koskevista kokemuksista ja keskittynyt ainoastaan propagoimaan omia kantojaan, kuten halua saada enemmän laatuturisteja (lue: varakkaita turisteja). Nuo laatuturistit saattaisivatkin tulla, jos matkakohteiden tasossa ja palveluissa tapahtuisi parannusta. Toivoa sopii, sanoisin...

Sala Keo Kou (Nong Khai, Thaimaa)

Reissuillani yritän löytää jotain mielenkiintoista ja ehkä enemmän taiteellisesti kiinnostavaa, kuin ehkä uskonnollisesti inspiroivaa, jos sitten taide ei ole eräänlainen uskonto.

Viimeksi käydessäni Nong Khaissa - joka on melko rauhallinen rajakaupunki matkalla Laosiin ja Vientianeen - päätin käydä tässä patsaspuistossa. Olin kuullut siitä joiltain ihmisiltä ja he kertoivat sen olevan aika mitätön...erhm...mahtoivatko olla koskaan käyneet, koska se päihittää monta temppeliä, joissa olen erehtynyt käymään?

Patsaat, kuten muutamasta kuvasta käy ilmi, ovat todella kookkaita ulottuen puunlatvojen yläpuolelle. Vaikuttavia kerrassaan, jollei sitten satu olemaan helkkarin kuuma ja hiostava päivä, kuten käydessäni. No, sen voi kompensoida istumalla kalalammikon reunalla ja hörppimällä jääteetä. Kalojakin voi ruokkia, myyvät tarkoitukseen sopivaa tavaraa muovipusseihin pakattuna.

En olekaan kirjoittanut vähään aikaan, mutta tarkoitus on nyt kiihdyttää vauhtia eksponentiaalisesti, jopa kertaan viikossa. Kaipa sunnuntait teemukin avustuksella kuluisivat siinä sitten paremmin. Tai taiteellisemmin...