Sisustaminen koetaan usein akkojen hommiksi ja erityisesti sen luonne on ylikorostunut kaikenmaailman naistenlehtien palstoilla, joilla ns. ideat ovat peräisin tavarantuottajilta ja niitä myyviltä tahoilta. Edullisestikin voi omaa tilaansa koristella ja kaunistaa ja tehdä siitä koti –erotuksena käytännöllisimmistä ja persoonattomammista tiloista.
Varakkuus korreloi suoraan oman tilan määrään ja tässä suhteessa suomalaiset ovat köyhiä. Asumme kuin entisen itä-Euroopan asukit kolhoosibetonikoloissaan, koko suvun ja kotieläinten pyöriessä jaloissa. Tämä ei tietenkään vaikuta itse asiaan eli siihen että pienestäkin tilasta voi tehdä viehättävän, viihtyisän ja persoonallisen.
Persoonallisen? Hmm...krhöm...nythän on niin, että useimmiten tuo persoonallisuus on peräisin Ikean luettelosta, mikä tulvii uudelleensuunniteltuja designesineitä. Uudelleensuunniteltuja siksi, että vältyttäsiin ikäviltä mallisuoja-, copyright- ja muilta syytteiltä. Siinä ”suunniteltaessa” sitten tuotteet halvennetaan sarjatuotantoon sopiviksi niiden alkuperäisen idean ja funktionaalisuuden kärsiessä samalla. Se niistä persoonallisista ratkaisuista.
Minä olen siitä onnellisessa tai mahdottomassa tilanteessa, että tavaraa – tässä tapauksessa taideteoksia – on niin runsaasti ja lisää tulee, että valinnanvaikeutta ilmenee aina silloin tällöin. Sitten kun vihdoin on saanut seinät ja muut pinnat haluamikseen, tulee joko asiakas hankkimaan ko. teoksen omiin kokoelmiinsa tai itse muutan uuteen osoitteeseen jolloin kaikki alkaa taas aivan alusta. Onneksi viimein tuntuu pysyvämpi oma tila löytyneen. Valmis se ei ikävä kyllä ole eikä varmaan sellaiseksi tulekaan moneen vuoteen. Muutos on ainoa pysyvä tila.
