Udon Thanin kaupunginmuseo – Udon Thani City Museum
En toistaiseksi ole vieraillut Thaimaassa sellaisessa museossa, joka olisi tehnyt lähtemättömän vaikutuksen ja joka kestäisi vertailun eurooppalaisen vastaavan kanssa. Suurimmaksi osaksi olen nähnyt jäsentämätöntä aineistoa välinpitämättömästi esilleasetettuna. Ehkä thait eivät välitä asioista, jotka ovat vanhoja ja jotka eivät esiinny edukseen muotilehdissä.
Tämä asenne saattaa olla sukua samanlaiselle menneisyyden kieltämiselle kuin mitä Suomessa tapahtui 70 -luvulla, jolloin kannettiin sukuantiikkia kaatopaikalle uusien lastulevyhuonekalujen ja muovimattojen tieltä. Kaikki oli 'uutta' ja uusi aika oli koittamassa, joka ei kaivannut vanhojen romujen läsnäoloa. Thaimaassahan on siirrytty noin sanakuvallisesti suoraan riisipellolta langattomaan internettiin. Vaikka netti ei aina toimisikaan, on se kumminkin jotain uutta ja kiehtovaa toisin kuin mummon vanhat piirongit. Uskoisin kuitenkin sukupolven päästä – lieneekö noin 32 vuotta? - ihmisten havahtuvan siihen, ettei heidän menneisyydestään olekaan paljoa muistuttamassa. Tähän kai esineiden ja asioiden museoimisella pyritään. Osoittamaan kenties 'uusille uljaille ihmisille' asioiden suhteellisuus ja muistuttamaan menneiden sukupolvien pyrkimyksistä ja kenties edistysaskelistakin. Nuo edistyksen askeleet ovat tulleet tänne nopeasti, nopeammin kuin kenties Euroopassa. Suomessahan tulivat vaikkapa puhelinlangat ensin, ei suoraan hypätty langattomaan aikaan. No, muutos sen kuin vain vauhdittuu.
Hienoimmat kokemukset olen saanut vaikkapa siinä kuninkaan palatsi kautta temppelipaikassa, missä tuo kuuluisa jalokivestä veistetty buddhankuvakin on. Itse budda ei tehnyt minuun kovinkaan kummoista vaikutusta vaan temppelin käytäville maalatut, hänen elämäänsä esittelevät kuvakertomukset. Ne olivat ilmeisesti aitoja alkuperäisiä, sillä perspektiivi poikkesi huomattavasti myöhempien aikojen eurooppalaisesta vaikutuksesta. Toiseksi tulevat varmaan ne monet hienot taidenäyttelyt, joita olen saanut ihailla niin Silpakorn yliopistossa Bankokissa kuin Khon Kaeninkin yliopiston taidekeskuksessa. Uusi sukupolvi tulee! Väisty vanha!
No, itse asiaan takaisin. Tämä kyseinen Udonin museo on keskellä kaupunkia, ranskalaistyyppisessä siirtomaarakennuksessa. Henkilökuntaa tuntui olevan riittävästi, mutta heitä ei ollut kuitenkaan riittänyt pyyhkimään pölyjä vitriineistä tai pesemään laseja. Vaikutelma oli hiukan kuin vanhan peruskouluni karttahuoneessa. Sinne tänne oli kuin unohtunut sinänsä mielenkiintoisia esineitä, mutta niiden esillepano saattaisi masentavuudessaan lannistaa innokkaimmankin kulttuurinharrastajan. Sen sijaan kuninkaallisten potretteja esittelevät huoneet oli siivottu moitteettomasti samoin kuin erilaisia buddhalaisia munkkeja esittelevät esineet, veistokset ja valokuvat.
Toisaalta olisin halunnut nähdä paremmat vedokset varhaisempien aikojen ihmisiä ja heidän elämäänsä esittelevistä valokuvista. Monet olivat haalistuneet ajansaatossa ja epäselviä kuin mitkä. Olen melko vakuuttunut, että pienellä vaivalla saataisiin esille hienoja vedoksia, joista todella avautuisi uusia näkymiä udonilaiseen elämään.
Oma lukunsa ovat pari-kolme vuosikymmentä vanhat maalaukset joiden aiheena on mennyt maailma. Niissä mielestäni on aika omituinen näkökulma taiteilijalta/-joilta, missä esitetään maanviljelijät ja hierarkiassa alempana olevat lähinnä puusta laskeutuneina apinoina ja yläluokan ihmiset lähinnä englantilaisten ja ranskalaisten esikuviensa tavoin herraskaisina olentoina kirkkaine sädekehineen. Kaikesta huolimatta nämä maalaukset olivat minusta museon parasta antia. Kirvoittivat naurunpyrskähdyksen jos toisenkin. Arvelen, ettei se kuitenkaan ollut niiden alkuperäinen tarkoitus, mutta joskus vakava aie muotoutuu parodiaksi tahtomattaankin.
Museoon ei ollut rantautunut eurooppalainen tapa myydä mielenkiintoista kirjallisuutta kuvineen museon aihepiiriin liittyen ja esillä oli kopioita museon esineistä – tai ainakin niitä läheisesti muistuttavia uusintatuotoksia – mutta myytäväksi niitäkään ei ollut tarkoitettu.
Ihastuttava puisto ympärillä olisi kaivannut kahvilaa (jos sellainen oli, en huomannut), mutta onneksi niitä oli läheisen järven ympärillä enemmän kuin riittävästi. Päivän kulttuuririento päättyikin mango-banaanipirtelöön. Raikas ja ihana juoma. Suosittelen.
Ajattelin antaa tälle vierailulle pisteiksi 2/5 eli ei aivan kauhea, mutta ilmankin tulee toimeen. Toisaalta Thaimaan kaupunkien tämänkaltainen kulttuuritarjonta on aika vaatimatonta (ehkä pääkaupunkia lukuunottamatta), joten sunnuntaikävelyn tai visiitin kohteeksi se on ihan piristävä. Enempi varsinaisen sijaintinsa ja kiinteistönsä, kuin varsinaisesti sisällä säilytettyjen muistojen.
